Lähihoitaja Emmi Koskisen kirjoitus on säväyttänyt meitä suomalaisia viime viikosta. Emmi kertoo riipaisevalla tavalla siitä millainen on kotihoitajan arki pahimmillaan ja valitettavasti myös tavallisimmillaan. Kiirettä, juoksua, riittämättömyyttä. Talouselämä kertoi saman luvuilla: Kotikäyntien määrä on noussut 65 %, mutta hoitajien määrä pysynyt parhaimmillaan ennallaan.
Surkeinta tarinassa on se, että näin ei tarvitsisi olla. Eikä henkilöstön määrän lisääminen ole ainoa mahdollinen ratkaisu.
Suomi ikääntyy nopeasti. Meillä on jo nyt maakuntia, missä kuolleisuus on kaksi kertaa suurempaa kuin syntyvyys ja yli 75-vuotiaiden ikäryhmä on ainoa kasvava ikäryhmä. Meidän on yksinkertaisesti pakko löytää keinoja hoitaa tätä huoltosuhdeongelmaa nykyistä paremmin.
Ilouutinen on se, että keinoja jo on. Ne vaan pitäisi ottaa käyttöön.
Me Evondosissa valmistamme lääkeannostelurobotteja. Lääkeannostelurobotti viedään kotihoidon asiakkaan luo, missä se ohjaa kotihoidon asiakkaan ottamaan aina oikean lääkkeen oikeana annoksena ja oikeaan aikaan. Robotti vapauttaa kotihoidon henkilöstön lääkkeenjakamisesta inhimillistä kanssakäymistä vaativaan hoitotyöhön. Näitä robotteja on Suomessa käytössä lähes tuhannella kotihoidon asiakkaalla.
Robottimme on esimerkki kotihoidon avuksi tulevasta ja tarvittavasta terveysteknologiasta. Yksi lääkeannostelurobotti ei vielä kesää tee eikä poista kotihoidon resurssiongelmia, mutta hyvä alku sekin jo on.
Palveluntarjoajien vähäinen into hyödyntää olemassa olevaa, vaikuttavaksikin selvitettyä teknologiaa aiheuttaa ongelmia. Ensinnäkin hitaus syö resursseja. Jokainen päivä kun robotteja ei hyödynnetä, Emmi Koskiselle ja hänen kollegoilleen aiheutetaan lisää kiirettä, riittämättömyyttä ja ahdistusta. Jokaisena päivänä kärsivät sekä työn laatu että asiakkaat. Työ myös tehdään kalliimmin kuin mitä olisi mahdollista.
Eikä siinä ollenkaan kaikki. Jokainen päivä, kun vaikuttavaksi havaitun terveysteknologian käyttöä lykätään, siirretään tai sitä vain pilotoidaan erilaisissa hankkeissa, syödään Suomelta mahdollisuuksia. Sillä antamalla Evondosin kaltaisille suomalaisyrityksille kasvunmahdollisuudet kasvatetaan samalla omaa yhteistä kakkua. Sitä kakkua, josta Emmi Koskisen ja hänen kollegoidensa palkat maksetaan.
Kolmanneksi jokainen hidasteltu päivä syö uuden terveysteknologian, siis sellaisen, jota vielä ei ole olemassa, mahdollisuuksia. Niissä yrityksissä, joissa kehitystyötä tehdään, tarvitaan liikevaihtoa kehitystyön kattamiseen. Terveysteknologian kehittäminen on tarkkaa, markkinoille pääsyä varten tarvitaan selvityksiä, testejä, analyysejä. Hyvä niin. Mutta kaikkien selvitysten, kokeiden ja vaikuttavuusanalyysien jälkeen markkinat voisivat palkita vaikuttavan teknologian käyttöönottamalla sen. Se olisi yhteinen hyvä.
Miten ongelma voitaisiin ratkaista? Norjassa esimerkiksi julkinen sektori antaa kunnille suosituksia hyväksi havaitsemastaan terveysteknologiasta. Jokaisen kunnan ei tarvitse pilotoida jokaista ratkaisua erikseen. Norjassa ovat kunnat myös liittyneet yhteen ja kilpailuttaneet ratkaisuja isoina kokonaisuuksina. Ruotsissa hallitus päätti 350 miljoonan kruunun ohjaamisesta terveysteknologian käyttöönoton nopeuttamiseen ja on paraikaa valmistelemassa tästä ohjelmaa.
Esimerkkejä maailmalta löytyy. Oleellisinta on asenne ja tahto. Haluammeko hyödyntää terveysteknologiaa, haluammeko antaa Emmi Koskiselle ja hänen kollegoilleen mahdollisuuden tehdä työnsä ilman jatkuvaa kiirettä ja riittämättömyyden tunnetta.
Vastauksen luulisi olevan ilmiselvän.
