Esittelyssä: Quality Engineer Sanna Lindholm
Sanna Lindholm työskentelee Evondosilla laatuinsinöörin roolissa. Sanna kertoo työnsä parhaiksi puoliksi kansainvälisyyden sekä aidosti merkityksellisen työn tekemisen. Sannaan ja hänen rooliinsa voit tutustua alla olevasta uratarinasta.
Sanna Lindholm kiinnitti huomiota Evondosiin jo kauan ennen sitä, kun Sannan ja Evondosin polut kohtasivat. Syynä kiinnostukseen olivat yrityksen nopea kasvuvauhti sekä kansainvälisyys. Sanna oli aiemmissa työpaikoissaan tottunut työskentelemään kansainvälisessä työympäristössä ja koki kansainvälisyyden itselleen tärkeäksi piirteeksi työnantajassa. Kun Evondos ilmoitti etsivänsä laatuinsinööriä, Sanna päätti hakea paikkaa.
Työn hakeminen päättyi onnekkaasti ja Sanna sai paikan. Oman tiimin lisäksi laatuinsinöörin pestissä pääsee työskentelemään monipuolisesti eri sidosryhmien, kuten esimerkiksi tuotannon, hankinnan ja tuotekehityksen kanssa.
Parasta itse työnkuvassa onkin Sannan mukaan monipuolisuus – töitä saa tehdä monen eri ihmisen kanssa ja erilaisten asioiden parissa. Laatuinsinöörin työtehtäviin kuuluukin esimerkiksi tuotteiden ja prosessien jatkuva parantaminen, prosessimittareiden määrittäminen ja seuraaminen, muutospyyntöjen ja poikkeamien käsittely sekä sisääntulevan tavaran laadun varmistaminen.
Itse organisaatiossa Sannan mielestä parasta on positiivinen ilmapiiri sekä mahdollisuus kehittyä ammatillisesti. ”Täällä on ilmassa tunne siitä, että omia taitojaan voi kehittää jatkuvasti ja kasvupolku on kokoajan näkyvissä”, Sanna kommentoi. Lisäksi terveysteknologian parissa työskentely luo Sannalle merkityksellisyyden tunnetta.