Ohita navigaatio

Terveysteknologia kilpailutettava huolella: Referensseillä vähennetään riskiä

Uutiskirjeen jutut | 15.10.2019

Referenssivaatimuksia käytetään ja on käytetty tarjouskilpailuissa usein. Niillä on selvä tarkoituksensa: vähentää kilpailutukseen liittyvää riskiä, julkisten hankintojen asiantuntija Ilona Pilkama-Paajanen lakitoimisto Fondiasta kertoo.

"Ostaja haluaa yleensä varmistaa, että tarjoajalla on riittävät henkilöstö ja tekniset voimavarat sekä kokemusta tarjottavasta tuotteesta tai palvelusta. Puhutaan tarjoajan kelpoisuudesta. Tarjoajan kelpoisuuden varmistamiseksi pyydetään usein referenssejä, jotka osoittavat riittävän teknisen suorituskyvyn ja ammatillisen pätevyyden hankinnan toteuttamiseksi. Referenssit liittyvät tarjoajan aiempiin sopimuksiin", Pilkama-Paajanen selventää.

Referenssien pyytäminen erityyppisissä hankinnoissa on ollut hyvin yleistä jo pitkään. Pilkama-Paajanen kertoo, että ostajat ovat usein suhteellisen varovaisia määrittäessään tarjouspyynnöissä vaikeammin konkretisoitavia laadun vertailuperusteita. Laatua on ollut helpompi tavoitella hankintalainsäädännön sallimilla tarjoajille asetettavilla referenssivaatimuksilla.

"Terveysteknologian toimialalla referenssien pyytämistä on voitu arastella ehkä siitä syystä, että terveysteknologian markkinat ovat voimakkaasti kehittyvät. Uusia tuotteita ja ratkaisuja syntyy nopealla tahdilla erilaisiin käyttötarkoituksiin. Uudella tuotteella tai ratkaisulla voi saada jonkinlaisen keihäänkärkiaseman eikä kilpailevia ratkaisuja välttämättä heti löydy. Muut tarjoajat tulevat ajallisesti perässä. Näissä tilanteissa referenssien käyttöä on mielestäni turhaan arasteltu. Tarjoajille asetettuja vähimmäisvaatimuksia, kuten kokemusta aiemmista sopimuksista, ei tule jättää vaatimatta hankinnan luonteesta johtuen ja potilasturvallisuuden kustannuksella."

Pilkama-Paajanen toteaa, että hankintayksilöllä on tarjouskilpailun järjestämisessä hankintalain sallima varsin laaja toimintavapaus. Lähtökohtana on aina ostajan tarve ja se, minkälaisia ominaisuuksia tai vaatimuksia hankittavalle tuotteelle tai palvelulle asetetaan, jotta tämä tarve tulisi täytettyä.

"Joskus kuulee puhuttavan, että hankintojen ensisijaisena tarkoituksena olisi taata kaikkien markkinoilla olevien tuotteiden, palveluiden ja tarjoajien mahdollisuus osallistua kaikkiin kilpailutuksiin. Tämä ei ole oikea näkökulma. Korkeinta hallintooikeutta myöden on vahvistettu se, että ostajalla on oikeus päättää hankinnan sisällöstä tarpeidensa mukaisesti sekä laaja harkintavalta siinä, miten hankittava tuote taikka palvelu tarjouspyynnössä määritellään. Toki vaatimusten tulee olla perusteltavissa ja oikeassa suhteessa niillä tavoiteltavan päämäärän kanssa sekä hankinnan laatuun nähden, mutta käytännössä lähes kaikki vaatimukset asettavat rajoituksia sille, ketkä pääsevät mukaan tarjouskilpailuun."

"Referenssivaatimuksilla vähennetään tarjouskilpailuissa hankintaan liittyvää epävarmuutta ja riskiä. Hankintayksikkö voi referenssien avulla varmistaa sitä, että valittu toimittaja pystyy toimittamaan tuotteen tai palvelun ja on kykenevä toteuttamaan hankinnan. Referenssivaatimusten myötä yleisesti ottaen tuotteen tai palvelun kehitykseen usein liittyvä epätasainen laatu vähenee ja tarkkuus paranee."

Sote-sektorilla Pilkama-Paajanen pitää referenssien käyttöä tarjouskilpailuissa useassa tilanteessa hankinnan laatuun nähden perusteltuna. Kun kilpailutetaan ihmisten terveyteen tai terveystietoon liittyviä tuotteita ja palveluja, joiden toimintavarmuus on keskeistä sekä ostajalle että tuotteen tai palvelun loppukäyttäjälle, referensseillä on merkitystä.

Pilkama-Paajanen kertoo, että referenssit ovat tarjoajan kelpoisuuteen liittyvä ennakkovaatimus, joka joko täyttyy tai ei täyty. Mikäli tarjoaja ei täytä kelpoisuusehtoja, tarjoaja suljetaan hankintalainsäädännön mukaan tarjouskilpailun ulkopuolelle.

"Tarjouspyyntödokumentaatiossa hankintayksikön pitää kuvata mahdollisimman tarkasti referenssivaatimukset osana tekniselle suorituskyvylle, ammatilliselle pätevyydelle ja kokemukselle asetettuja vaatimuksia. Lisäksi on ilmoitettava selkeästi miltä ajalta referenssit hyväksytään."

Pilkama-Paajanen korostaa tarjouspyyntödokumentaation huolellista valmistelua.

"Se, mikä ei ole kirjoitettu auki kaikkien ehdokkaiden luettavaksi ja tutustuttavaksi tarjousaikana, ei voi olla vaatimuskaan. Referenssivaatimukseen pitää liittää ne tekijät, jotka ovat hankinnan onnistumiselle tärkeitä ja minkä osalta halutaan saada näyttöä aiemmista toimituksista."

Pilkama-Paajanen myöntää, että helppoa hyvän hankinnan tekeminen ei ole. Juristin neuvo hankintojen laatimiseen on ytimekäs:

"Mitä epäselvempi tarjouspyyntö tai mitä isompi intressi on kyseessä, sitä hanakammin tarjouskilpailusta valitetaan. Siten huolellisesti valmisteltu ja selkeä tarjouspyyntö sekä avoin ja hyvin dokumentoitu tarjouskilpailu kokonaisuudessaan edesauttavat parhaaseen lopputulokseen pääsemistä ja siten hyvän hankinnan toteutumista kaikkien osallisten näkökulmasta."

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Evondos uusinut nettisivunsa

Tiedotteet | Leena Manner | 06.06.2019

Lääkeannostelupalvelua lähinnä kunnille ja kuntayhtymille tarjoava Evondos Oy on uudistanut nettisivunsa. Sivuilla keskeistä on palvelun vaikuttavuus – mitä palvelu mahdollistaa tilanteessa, jossa kotihoito kamppailee riittämättömien resurssien, sijais- ja laatuongelmien kanssa.

Kauppalehden kymmenen vuotta kasvun juhlaa – Evondos Lounais-Suomen kovin kasvaja 2018

Tiedotteet | Leena Manner | 22.05.2019

Kauppalehti järjestää kymmenennen Kasvajat -kiertueen toukokuussa 2019 viidellä eri paikkakunnalla Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Kauppalehti palkitsee jokaisella paikkakunnalla alueen parhaat kasvuyritykset. Lounais-Suomen parhaana kasvuyrityksenä palkitaan lääkeannostelupalvelua kotihoidon palveluorganisaatioille tarjoava Evondos Oy.

Robotiikka kotihoitoon tuova Evondos Oy varmistaa kasvunsa ja saa kotimaisen institutionaalisen sijoittajan, Tradeka-yhtiöt Oy:n

Tiedotteet | Leena Manner | 26.11.2018

Evondos Oy on varmistamassa lähivuosien kasvunsa saattamalla päätökseen ylimääräisen yhtiökokouksen valtuuttaman suunnatun osakeannin. Yhtiön osakkaaksi on tulossa suomalainen osuustoimintataustainen Tradeka-Yhtiöt Oy, joka sijoittaa yhtiöön 2 miljoonaa euroa. Samalla yhtiön lead investor -rooliin viime vuonna tullut norjalainen pääomasijoittaja Serendipity Partners tekee jatkosijoituksen yhtiöön. Merkintöjen myötä yhtiön rahoituskierros valmistuu.