Ohita navigaatio

Evondos-palvelu kaikille, joille palvelu sopii

Uutiskirjeen jutut | 11.11.2018

“Viuhunahan täällä käy”, kuvaa kehittämiskoordinaattori Sirpa Saarela Oulun kotihoidon tilaa. Kaupunki on käynnistämässä Evondos-palvelun laajan käyttöönoton kotihoidon asiakkaille yhtaikaa sähköisen ovenavauksen kanssa.

“Yhtaikainen ajoitus oli vähän sattumaakin, mutta meillä on vankka halu päästä terveysteknologian kanssa eteenpäin, piloteista käytäntöön. Ei näitä hankkeita voi jäädä enää odottamaan, että ensin tämä, sitten tuo ja näiden jälkeen ne muut. Näitä on nyt vaan vietävä nopeasti kentälle ja käyttöön, käsiparit eivät enää yksin riitä.”

Osa nykyaikaista lääkehoitoa

Oulussa lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että Evondos-palvelu on osa nykyaikaista kotihoitoa ja lääkeannostelua ja palvelu viedään kaikille kotihoidon asiakkaille, joille se soveltuu. Lähdetään siis siitä, että pitää olla erityinen syy, jonka takia palvelua ei hyödynnettäisi eikä toisinpäin.

“Haluamme purkaa ruuhkahuippuja ja tämä on keino siihen. Palvelun avulla voimme tarkastella prosessejamme ja ajoittaa hoitokäynnit päivälle tasaisemmin”, Saarela kertoo.

“Lähdemme liikkeelle siitä, että tämä on osa palveluamme ja haluamme ottaa palvelun mahdollisimman laajasti käyttöön. Asiakkaillamme ei ole oikeastaan valinnanvapautta siihen, haluavatko he automaatin vai eivät. Jos palvelu heille sopii, se on osa heidän hoitoaan”, Saarela selittää.

Koko Oulussa tammikuun loppuun mennessä

Henkilöstö on ottanut lääkeannostelupalvelun laajan käyttöönoton hyvin vastaan. Alkuun oli epäilyjä siitä, löytyykö palvelulle käyttäjiä.

"Teimme koeponnistuksen kotihoidon yhdessä tiimissä. Kyllähän niitä asiakkaita löytyi. Olemme arvioineet että 18 prosentilla saamme käyntejä vähennettyä.”

Tavoitteena on saada käyttöönotto vietyä läpi tammikuun loppuun mennessä.

“Haluamme, että helmikuun alussa on koko Oulu palvelun kanssa jalalla. Tokikaan käyttöönotto ei ole silloin valmis, meidän pitää tarkastella asiakasvalintoja, miettiä uusia käyttäjäryhmiä ja katsoa tuloksia. Mutta silloin palvelu on otettu jokaisessa kotihoidon tiimissä käyttöön ja rekrytoitu asiakkaat palvelulle. Nopeasti liikkeelle, se on tavoitteemme”, Saarela päättää.

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Evondos uusinut nettisivunsa

Tiedotteet | Leena Manner | 06.06.2019

Lääkeannostelupalvelua lähinnä kunnille ja kuntayhtymille tarjoava Evondos Oy on uudistanut nettisivunsa. Sivuilla keskeistä on palvelun vaikuttavuus – mitä palvelu mahdollistaa tilanteessa, jossa kotihoito kamppailee riittämättömien resurssien, sijais- ja laatuongelmien kanssa.

Kauppalehden kymmenen vuotta kasvun juhlaa – Evondos Lounais-Suomen kovin kasvaja 2018

Tiedotteet | Leena Manner | 22.05.2019

Kauppalehti järjestää kymmenennen Kasvajat -kiertueen toukokuussa 2019 viidellä eri paikkakunnalla Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Kauppalehti palkitsee jokaisella paikkakunnalla alueen parhaat kasvuyritykset. Lounais-Suomen parhaana kasvuyrityksenä palkitaan lääkeannostelupalvelua kotihoidon palveluorganisaatioille tarjoava Evondos Oy.

Robotiikka kotihoitoon tuova Evondos Oy varmistaa kasvunsa ja saa kotimaisen institutionaalisen sijoittajan, Tradeka-yhtiöt Oy:n

Tiedotteet | Leena Manner | 26.11.2018

Evondos Oy on varmistamassa lähivuosien kasvunsa saattamalla päätökseen ylimääräisen yhtiökokouksen valtuuttaman suunnatun osakeannin. Yhtiön osakkaaksi on tulossa suomalainen osuustoimintataustainen Tradeka-Yhtiöt Oy, joka sijoittaa yhtiöön 2 miljoonaa euroa. Samalla yhtiön lead investor -rooliin viime vuonna tullut norjalainen pääomasijoittaja Serendipity Partners tekee jatkosijoituksen yhtiöön. Merkintöjen myötä yhtiön rahoituskierros valmistuu.