Kauppalehden kymmenen vuotta kasvun juhlaa – Evondos Lounais-Suomen kovin kasvaja 2018
Kauppalehti järjestää kymmenennen Kasvajat -kiertueen toukokuussa 2019 viidellä eri paikkakunnalla Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Kauppalehti palkitsee jokaisella paikkakunnalla alueen parhaat kasvuyritykset. Lounais-Suomen parhaana kasvuyrityksenä palkitaan lääkeannostelupalvelua kotihoidon palveluorganisaatioille tarjoava Evondos Oy.
Palkinnon Evondos sai liikevaihdon huikean kasvun ansiosta: yrityksen liikevaihto on viisinkertaistunut vuodesta 2016 vuoteen 2018 – 0,8miljoonasta eurosta 4,0 miljoonaan euroon. Liikevaihdon keskimääräinen vuosittainen kasvuprosentti vuosina 2016 ja 2018 oli 116.
”Palkinto kertoo reippaasta kasvusta, jonka eteen olemme tehneet ja teemme jatkuvasti kovaa työtä. Se kertoo selkeästä onnistumisesta strategian toteutuksessa: fokuksesta voimakkaaseen kasvuun Pohjoismaissa. Olemme siirtäneet painopistettä tuotekehitysfokuksesta kaupallistamiseen. Myynnin johtaminen on erityisen tärkeää tämän kasvun takana: meillä on selkeät tavoitteet, joiden toteutumista seuraamme ja poikkeamiin puututaan nopeasti,” toimitusjohtaja Eetu Koski avaa menestyksen eväitä.
Evondos aikoo kasvaa voimakkaasti jatkossakin
”Tavoitteena on yli 50 prosentin vuosittainen kasvu lähivuosina. Tarjoamme asiakkaillemme markkinoiden parhaan asiakaskokemuksen. Vuosien varrella olemme oppineet olemaan kumppani asiakkaillemme näiden uudistaessa työtapojaan teknologian käyttöönoton yhteydessä. Uskon tämän kumppanuuden olevan tärkeä tekijä vahvassa kasvussamme,” Koski painottaa.
Evondosin pääkonttori ja tuotantotilat ovat Salossa, Varsinais-Suomessa. Palvelulla on korkeasta kotimaisuusasteesta kertova Avainlippu-tunnus. Palvelu on käytössä lähes 150 kunnassa Pohjoismaissa. Lääkeannostelupalvelua viedään tällä hetkellä Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, yhtiön suunnitelmissa on laajentua lähivuosina myös muihin maihin. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 2/3.
Evondosin pääomistajia ovat Serendipity Partners, Magnus Ehrnrooth, Helene Ehrnrooth ja Tradeka-Yhtiöt Oy.