Muutosten vuosi takana, innolla kohti tulevaa
Uusi vuosi, uudet kujeet. Me Evondosissa olemme täynnä intoa ja energiaa, sillä kaikki ennusmerkit kertovat, että vuodesta 2019 tulee käänteentekevä vuosi yrityksellemme.
Evondos-palvelu on ollut markkinoilla loppuvuodesta 2014 lähtien. Tietoisuuden ja kiinnostavuuden lisääminen on työlästä, pilottiprojekteista käyttöönottamisiin tarvitaan selvää faktaa vaikuttavuudesta. Neljä vuotta on samalla pitkä ja lyhyt aika. Pitkä kannattavuutensa kanssa kamppailevalle yritykselle, lyhyt toimintatapojaan muuttavalle yhteiskunnalle.
Selkeä luottamuksenosoitus palvelumme toimivuuteen on viime vuoden lopulla päätökseen saatu pääomakierroksemme. Ensimmäisessä osassa saimme uudeksi pääsijoittajaksi norjalaisen pääomasijoitusyhtiön, toisessa omistajakuntaamme liittyi kotimainen osuuskuntataustainen Tradeka. Yhtiöiden mukaantulo omistajakuntaamme kertoo uskosta palveluumme ja sen vaikutuksiin.
Päättynyt pääomakierros antaa meille vahvan selkänojan. Tiedämme, että kasvullemme on nyt rahoitus kunnossa. Meillä on lupa, mahdollisuus ja velvoite kasvaa.
Vuoden 2019 ennusmerkit näyttävät hyviltä. Monet asiakkaistamme ovat siirtymässä piloteista käyttöönottoihin. Palvelumme on käytössä jo suuressa osassa kuntia Pohjoismaissa. Olemme saavuttaneet merkittäviä avauksia asiakaskunnassamme viime vuoden aikana ja saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme.
Menestys ei tule itsestään, se on tehtävä joka päivä. Työhuoneeni täällä Salossa on aikaisemmin ollut Saloran ja Nokian johtajien työhuoneena. Täältä on tehty suurta suomalaista teollisuushistoriaa, mutta todennettu myös Voltairen lausahdus siitä, kuinka hyvä on parhaan vihollinen. Meillä Evondosissa on vielä pitkä matka uudeksi Nokiaksi, mutta teemme joka päivä töitä kehittyäksemme yhä paremmaksi, pystyäksemme palvelemaan asiakkaitamme päivä päivältä paremmin.
Näyttää siltä, että Pohjoismaissa on vihdoin havahduttu ikääntymisen kaatumiseen kuntien syliin ihan muutaman vuoden päästä. Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä samaan aikaan kun kotihoitoon on yhä vaikeampaa saada uusia tekijöitä. Pakko löytää uusia toimintatapoja ja tuoda teknologiaa arkityöhön on käynyt ilmeiseksi ja se havaitaan kiinnostuksen kasvuna ja käyttöönottojen laajentamisena myös Evondosissa.
Itsenäisen elämän mahdollistaminen kotihoidon asiakkaille, ikäihmisille tai pitkäaikaislääkityille, on intohimomme. Uudenvuodenpäivänä saavutimme 1,5 miljoonan jaetun lääkeannoksen merkkipyykin. Palvelumme myötä hoitomyöntyvyys on huikeat 99,4 prosenttia näillä puolellatoista miljoonalla jaetulla lääkeannoksella.
Vuosi 2018 oli Evondosille muutoksen vuosi. Uusien omistajien myötä tarkastelimme strategisia painopisteitämme, toimintatapojamme ja toimintojamme. Opettelimme kuuntelemaan asiakkaitamme yhä herkemmällä korvalla. Siinä haluamme kehittyä edelleen. Haluamme olla terveysteknologian kumppani, jonka kanssa kehitetään kotihoitoa ja mahdollistetaan itsenäinen elämä kotona mahdollisimman pitkään.