Megatrendit – mörköjä vai mahdollisuuksia?
Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu, todetaan Sitran hiljattain julkaisemassa Megatrendit 2020 -katsauksessa. Miltä yhteiskunta näyttää, kun yhä suurempi osa ihmisistä on yli 65-vuotiaita, ja satavuotiaaksi eläminen on normaalia, julkaisussa kysytään.
Julkaisussa todetaan, että väestön ikääntyessä ja työikäisten määrän vähentyessä jännite hyvinvointivaltion ideaalin ja ylläpidon välillä kasvaa. Jännitettä voi lieventää työperäinen maahanmuutto, pidemmät työurat tai terveemmät elintavat. Todennäköistä on, että tasapainon siirtyminen edellyttää työn, toimeentulon ja hyvinvoinnin rakenteiden uudelleenarviointia.
Sen arvioinnin voi ennakoida olevan tuskallista, vaikeaa ja vaikutuksiltaan epätoivottua. Voisimmeko jotenkin välttää tuon ikävyyden?
Julkistamistilaisuudessa Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch esitti tavanomaisesta virkistävästi poikkeavan kannanoton. Voisiko ikääntymisen megatrendi olla Suomelle mahdollisuus – semminkin yhdessä muiden megatrendien kanssa tarkasteltuna? Voisivatko suomalaiset – ikääntymisen ensimmäisenä hyvinvointivaltiona maailmassa kohtaavat - rakentaa ikääntymisen ”hallinnasta” tulevaisuuden menestystekijän?
Rotkich on mielestäni oikeilla jäljillä. Monissa terveysteknologian startupeissa ja kasvuyrityksissä tehdään kuumeisesti työtä ikääntymisen megatrendin taklaamiseksi. Ratkaisuja, kuten Evondosin lääkeannostelupalvelu, on jo olemassa.
Helpotusta tuovana tekijänä Sitran megatrendeissä esiintyi teknologia, jonka ennustetaan sulautuvan kaikkeen. Tätä tapahtuu jo nyt, ihan tavallisessa arjessa. Evondosin lääkeannostelurobotti muuttaa yhtäältä kotihoidon toimintatapoja ja toisaalta tuo uudenlaisia mahdollisuuksia kotihoidon henkilöstölle ja asiakkaille.
Samaan aikaan ongelma kuitenkin moninkertaistuu, sillä väestö monimuotoistuu, hajaantuu, sirpaloituu. Suurimman yhteisen tekijän sijaan joudutaan pienimmän yhteisen jakajan haaviin. Tarvitsemme ison joukon erilaisia teknologisia ratkaisuja, jotka soveltuvat erilaisille ryhmille.
Ikääntymisen haaste kohtaa suomalaiset ihan pian. Kun on päässyt läheltä seuraamaan miten tuskaisen hitaasti uusia, työn tekemistä, arjen sujumista ja/tai asiakkaan elämää helpottavia innovaatioita otetaan oikeasti ja laajasti käyttöön, jään miettimään, onko Sitra hieman ylioptimistinen väitteessään teknologian sulautumisesta kaikkeen. Sulautuu toki, mutta millä aikajänteellä? Muutos asenteissa ja toimintatavoissa tapahtuu yhä tuskaisen hitaasti. Muutos on paljon enemmän mörkö kuin mahdollisuus. Mitä tapahtuu, jos sulautuminen jatkuu hitaana?
Olen päässyt tapaamaan useita Evondos-lääkerobotin käyttäjiä. Ihan jokainen heistä on pitänyt laitteesta, osannut käyttää sitä ja riemuinnut siitä, että pystyy jälleen hoitamaan osan elämästään itse. Omanarvontunne ja pärjääminen ovat tärkeitä ikäihmisillekin.
Samaan aikaan pelkään, että ikäihmisille tuodaan palveluita, jotka eivät heille aina sovellu. Härpäkkeitä, joita on vaikea käyttää. Ominaisuuksia, joilla ei ole todellista merkitystä. Jos näyttö on pieni, nappuloita on liikaa tai valot vilkkuvat ja välkkyvät, vastaanotto voi viedä halun teknologian hyödyntämiseen – niin ikäihmisiltä kuin kotihoidon henkilöstöltä.
Jälleen kerran on tunne siitä, että elämme jonkin ison äärellä. Anna Haverinen vanhustyön johtajana Oulun kaupungissa perusteli terveysteknologian käyttöönottoa hyvällä toteamuksella: Nykyinen ei ole mahdollinen tulevaisuus. Muutos on välttämättömyys, jotta voimme selvitä edessä olevasta. Teknologiayritysten pitää tässä tuntea vastuunsa ja tuoda kypsiä, valmiita ratkaisuja markkinoille, joiden pitää vastavuoroisesti palkita vaikuttavaksi todettujen ratkaisujen kehittäjäyritykset nopealla omaksumisella.
Siinäpä sitä olikin jo, toivelistaa. Pessimisti ei pety, täällä Varsinais-Suomessa ajatellaan. Optimistina näen kuitenkin jo sen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ikäihmisineen, mistä Anna Rotkirch visioi. Viemässä toimivaksi todettuja ratkaisuja maailmalle ja sitäkin kautta kasvattamassa omaa hyvinvointiamme.
Ihan mahdollista. Jos toimeen tartutaan.