Ohita navigaatio

Evondosin robotit helpottamassa omaishoitajien arkea

Asiakastarinat | 30.11.2020

Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman mukaan Suomessa arvioidaan olevan noin 350 tuhatta omaishoitotilannetta, ja yli miljoonan suomalaisen auttavan säännöllisesti läheistään. Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietettiin 22.-29.11., tarkoituksena nostaa omaishoidon asioita yhteiseen keskusteluun. Kyselimme omaishoidon kuulumisia Sodankylästä, josta projektipäällikkö Anitta Mikkola sekä lähihoitaja Jaana Piekkari kertovat, miten teknologiat voivat helpottaa omaishoitajien arkea.

Omaishoito on osa kotihoitoa, jossa hoitava taho on perheenjäsen tai läheinen. Tällöin asiakkaalle nimetyn vastuuhoitajan toimesta laaditaan asiakassuunnitelma, kertoo Anitta ja jatkaa:

’’Suunnitelmassa mietitään hoidon tarpeen lisäksi myös sitä, miten omaishoitajan jaksamista voidaan tukea. Suunnitelmat ovat aina hyvin yksilöllisiä, ja ratkaisuja pyritään löytämään omaishoitoperheen lähipiiristä ja verkostoista. Arjessa omaishoitaja vastaa omaishoidettavan arjen sujuvuudesta, ja se määrittyy hoidettavan toimintakyvyn perusteella. Joskus tarvitaan myös kotihoidon palveluita rinnalle.’’

Evondosin robotti apuna arjessa

Sodankylässä omaishoidon yhdeksi työkaluksi on valikoitunut Evondosin lääkeannostelurobotti, joita on tällä hetkellä omaishoidossa  käytössä yhteensä kuusi kappaletta.

’’Evondosin osalta omaisten vastuualueena on yleensä mahdollisten hälytysten hoitaminen, mikäli lääke jää ottamatta ajallaan. Osa omaisista on myös hyödyntänyt palvelun viesti-toimintoa, esimerkiksi muistuttamalla läheistään juomaan riittävästi nesteitä kuumalla säällä’’, Jaana toteaa. 

Käyttöön opetellaan yhteistyössä kotihoidon kanssa

Omaishoitajat ovat opetelleet käyttämään Evondosin robottia yhteistyössä kotihoidon kanssa.

’’Omaishoitajat ovat oppineet käyttämään laitetta hyvin. Ajoittain koulutusten järjestäminen etäämmälle asuville useampaan otteeseen on ollut haastavaa, mutta siitäkin on selvitty, ja laitteen käyttö on onnistunut hyvin’’, Anitta toteaa ja lisää:

’’Kotihoidon näkökulmasta on ollut hyvä käytäntö, että meillä on nimettynä tukihenkilö, joka pystyy ohjaamaan tarvittaessa muitakin kotihoidon työntekijöitä, ja tässä tapauksessa myös omaishoitajaa yhdessä vastuuhoitajan kanssa.’’

’’Lisäksi olemme etänä antaneet neuvoja, esimerkiksi puhelimitse, ja omaiset ovat ongelmatilanteissa olleet yhteydessä Evondosin tukeen’’, muistuttaa Jaana ja jatkaa: 

’’Hyvänä käytäntönä pidän Evondosin varalaitteen valjastamista koulutuskäyttöön – omaiset ja asiakkaat innostuvat laitteen käytöstä huomattavasti helpommin, kun näkevät laitteen käytännössä.’’

Positiivisia kokemuksia

Omaishoitajien kokemukset Evondos-palvelusta ovat olleet myönteisiä, ja Sodankylässä koetaan, että laite on helpottanut myös omaishoitajien arkea.

’’Robotin muistuttava ominaisuus on omaishoitajalle arkea helpottava ja osaltaan vapauttava tekijä, kun ei tarvitse kantaa huolta siitä, mihin aikaan, ja mitä lääkkeitä tulee ottaa’’, Anitta toteaa ja summaa:

’’Laite on tuonut omaishoitajalle enemmän väljyyttä organisoida omaa arkeaan, kun joissain tilanteissa lääkehoito on pystytty organisoimaan laitteen avulla. Omaishoitajan tuki onkin sitten voinut olla jotain muuta arkeen liittyvää apua.’’

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Financial Times: Evondos Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten listalla

Tiedotteet | 02.03.2021

Maailman johtava talousjulkaisu Financial Times on noteerannut suomalaisen Evondosin Euroopan nopeimmin kasvavien yritysten listalle. Financial Times julkaisee vuosittain tutkimusyhtiö Statistan kokoaman FT-1000-listan tuhannesta Euroopan nopeimmin kasvaneesta yrityksestä. 

Evondos tukee Vanhustyön keskusliiton toimintaa iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi

Tiedotteet | Emilia Hellgren | 17.12.2020

Tänä poikkeuksellisena ja haastavana vuonna halusimme Evondosilla ohjata joulumuistamisiin käytetyt varat joululahjoitukseen. Vanhustyön keskusliitto valikoitui Evondosin lahjoituskohteeksi, sillä liitto tekee arvokasta työtä iäkkäiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Evondos mukana luomassa yksilöidympää hoivaa AICCELERATE-tekoälyhankkeessa

Tiedotteet | Emilia Hellgren | 16.12.2020

Evondos osallistuu HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan koordinoimaan AICCELERATE-hankkeeseen. AICCELERATE-hankkeen tavoitteena on koneoppimista hyödyntäen rakentaa sairaalaympäristön erilaisiin tarpeisiin skaalautuva työkalu. Evondos käynnistää hankkeen myötä kehitystyön, jossa Evondos®-palvelua kehitetään Parkinsonin tautia sairastavien asiakkaiden yksilölliseen etähoivaan.